Vaellus, haikkaus, trekkaus – kaikkiin tarvitaan kävelykuntoa 

Jos meidän matkoistamme nimeää yhden yhteisen tekijän, se on käveleminen.  Museot jätämme usein väliin ja merkittävät nähtävyydet käymme kyllä vilkaisemassa, mutta suurin osa ajasta menee kyllä paikasta toiseen haahuiluun. Kuviakin kertyy enemmän pienistä yksityiskohdista tai matkan varrella nähdyistä erikoisuuksista, kuin oppaiden esittelemistä nähtävyyksistä.

Myös Italian kesälomareissusta suurin osa meni kävellessä. Kaupungeilla kiertelimme sinne tänne yllättyäksemme mitä nurkan takaa löytyy. Mitä kapeampi ja sokkeloisempi kuja, sitä enemmän se tuntui meitä vetävän puoleensa.

Päämäärä saattoi olla jossakin satunnaisesti bongatussa kohteessa, mutta reitti ei välttämättä ollut kaikkein suorin. Ruokapaikkaa etsiessä suunnistimme usein pääväyliltä ensin sivuun ja vasta sitten avasimme silmämme, mistä löytyisi sopiva paikka.

Pienten ja suurten Italialaisten kaupunkien ohella tallasimme ylös ja alas vähintäänkin yhtä monta pientä ja suurta rinnettä. Korkeimmat kukkulat nousivat yli kahden tuhannen metrin ja pienimmät olivat vain muutaman sadan metrin korkuisia. Italian kesässä usein ne pienemmät olivat rankempia.

Kun yli kolmenkymmenen asteen helteessä hiihtää pientä jyrkkää rinnettä ylös ja alas, alkaa parempikuntoistakin helposti heikottaa. Yritimme kyllä aikatauluttaa kävelyreissumme siihen ei kaikkein kuumimpaan aikaan. Jostakin syystä kuitenkin hiukan venyneiden aamuaskareiden jälkeen, huomasimme jälleen kerran kiipeävämme rinnettä ylös keskipäivän aurinkorasvankin sulattavassa paahteessa.

Tällä kertaa varustauduimme maastoon myös uusilla jalkineilla. Suurin osa kulkemistamme poluista olisi tallautunut tavallisilla lenkkareillakin, mutta kyllä kannatti sijoittaa kunnon vaelluskenkiin ennen matkaa. Epätasaisessa maastossa ja jyrkillä rinteillä vaelluskengillä askellus oli huomattavasti mukavampaa, siitäkin huolimatta, että lämpötila olisi suosinut enemmän sandaaleilla hipsuttelua.

Ilman vaeltelua löytymättä olisi jäänyt moni pikkukahvila, graffiti, toinen Venetsian jäljellä olevista kaiteettomista silloista, pieni hylätty kappeli vuoren kupeessa, maailman kauneimmaksi tituleerattu kirjakauppa, autiolinna vuoren huipulla, suojainen pikkujärvi vuorten keskellä ja monta muuta kokemusta, jotka varmasti muistamme paremmin kuin sen – mikä sen nimi nyt olikaan..

 

 

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s