Joinain päivinä kannattaisi syödä kotona. Varsinkin, jos sattuu matkailemaan maassa, jonka kieli on vain auttavasti tutun kuuloista. Niin, emme siis puhu Italiaa. Tosin kolmen viikon matkan aikana, joitakin sanoja tarttui väkisinkin matkaan.
”Tutto bene?” kyseli herttainen umpi-italialainen vuokraemäntämme harva se aamu kastellessaan asuntomme edessä olevia kukkia. ”Bene bene..”
Kaikki ei kyllä tosiaankaan ollut hyvin erään matkapäivän ruokaretkien osalta. Valitsimme sinä aamuna retkikohteeksemme Pesaron, Misanoa suhteellisen lähellä sijaitsevan kaupungin. Matkan varrella pysähdyimme kauniiseen näköalakahvilaan. Kolme neljästä janoisesta sai tavattua tarjoilijalle haluamansa virvokkeet suhteellisen säädyllisesti.
”Un latte”, isäntä tyytyi huikkaamaan tarjoilijalle puoliksi olkansa yli. Palvelun tasosta taisi kertoa se, että tarjoilijan siististi nypitty kulmakarva kohosi vain hitusen.
”Fresca? — Tuoreena?” kysyi tarjoilija hetken miettimisen jälkeen.
Hiukkasen matkaseuruettamme hymyilytti, kun tarjoilija kantoi hetken kuluttua pöytään kahvit ja ison maitolasin. Kaikki yhtä kauniisti aseteltuna tarjottimelle. Siinä sitten raavas, italialaisista hyvin saksalaisennäköinen, suomalaismies imi kylmää maitoa pillillä.
Pesaron reissu teki meidät nälkäisiksi. Päätimme joukolla, että koska Misanossa oli useampikin pizzeria, josta saa pizzat mukaan, tyydymme syömään asunnolla ja pienesti. Kaksi pizzaa neljälle riittäisi loistavasti. Voisimme ehkä illalla mennä johonkin syömään hieman enemmän.
Taapersimme siis Mikon kanssa pizzeriaan. Ensimmäisestä käännyimme ulos liki saman tien, koska kasvissyöjälle oli tarjolla vain perusmargaritapizzaa ja kala-allergikollekaan ei liiemmin ollut vaihtoehtoja.
Seuraavassa pizzeriassa oli hinnoiteltu pizzat täytteiden lukumäärän mukaan. Siis tuumasta toimeen. Listalta oli helppo valita mieleiset täytteet ja marssimme tiskille. Siihen helppous loppuikin. Koetimme tilata kahta normaalikokoista pizzaa ja kuinka ollakaan, kävelimme pizzeriasta ulos kolmen perheversion kanssa. Helppoa, kun sen osaa! Eikö?
Lähtökohtaisesti ensimmäinen väärinymmärrys tuli jo siinä vaiheessa, kun suomalaiselle täytteet tarkoittavat kaikkia lätyn päälle laitettavia asioita. Italialainen puolestaan laskee Margheritan eli tomaattijuustokiekon peruslätyksi, ja lisätäytteet tulevat sitten siihen päälle. Kuvittelimme siis suomalaisittain tilaavamme kolmea asiaa, saimme italialaisittain yhdet. Palasimme asunnolle perustomaattipizza rucolalla höystettynä ja lihaisampi versio sisälsi salamin sijasta rutosti kinkkua.
Niin, ja se kolmas lätty oli Fugassa di Recco, juustolla täytetty leipä, jota ryhdyin ihastelemaan kesken maksutapahtuman…
Ei kahta ilman kolmatta – niinhän vanha sanonta taitaa kuulua. Misanossa perheillä on tapana kokoontua kylän keskustaan iltaisin. Emme halunneet jäädä siitäkään kokemuksesta paitsi, joten puimme parempaa päälle ja läksimme ankanmarssia Via della Repubblicaa, pääkatua, pitkin kohti rantaa.
Briljantit ideat syntyvät kaiketi joukossa – niin tälläkin kertaa. Tyttärien yllyttämänä päädyimme Mikon kanssa pääkadun varren kahvila-ravintolaan ”yksille”. Olimme jo aiempina iltoina ohi kävellessämme katselleet, kun kyseisen ravintolan pöydissä oli mukavia pikkuisia kasvis- ja liha-annoksia tarjolla. Pyysimme siis tarjoilijalta listan.
Lista oli jälleen, yllättävästi, italiaksi. Vaikka tavasimme kuinka, emme oikein mielestämme löytäneet saman näköisiä syötäviä kuin muilla asiakkailla. Päädyimme palauttamaan listat ja sanoimme tarjoilijalle olevamme tyytyväisiä tällä kertaa vain juomiin.
Ei mennyt kuin korkeintaan vartti, kun hyvänkokoinen lihalautanen tuotiin pöytäämme kohteliain toivotuksin säestettynä. Hieman hölmistyneinä tuijotimme isännän kanssa toisiamme, ja kysyimme lähes yhtä aikaa, että missä vaiheessa tuon tilasimme. Joka tapauksessa onnistuneen tilaussession lopputuloksena vegetaristi istui ravintolan terassilla lihalautanen edessään,
Mikko teki parhaansa kahdeksan lihaisan ”pikkupalan” kanssa ja minä, kasvissyöjänä, tyydyin lisukkeena oleviin perunalastuihin. Ravintolalaskussa ei yllättäen ollut lihalautasta hinnoiteltuna, olimme kai näyttäneet sen verran hölmistyneiltä saadessamme mokoman eteemme – juomat olivat kyllä paikalliseen tasoon nähden melkoisen hintavat.
Our Walkabout Blog 